Kadonneen etsintä

Oli kesä 1969 kun tuli vartiolle ilmoitus, että yksi mieshenkilö on kateissa Sallassa. Tähän etsintään osallistui poliisin lisäksi Kelloselän, Kotalan, Karhutunturin, Naruskan ja Ainijärven vartiot sekä rajavartioston helikopteri Ivalosta ja koirapartiot Kelloselästä, Kotalasta ja Onkamosta. Etsintään osallistui siviilihenkilöitä.

Henkilön etsintä laajeni Sallan koillispuoleiseen erämaahan. Kun helikopteri sai näköhavainnon henkilöön, joka oli juuri ylittämässä puroa ja piiloutui helikopterin nähdessään pusikkoon, hekosta otettiin välittömästi yhteys radiolla Ainijärven vartiolle, josta lähetettiin partio rajajääkärit Jaakko Kajula ja Oiva Luosujärvi.
Autolla ensin Tulppioon, josta sitten Tulppionjoen vartta ylös kohti Tulppionpäätä.

Partio löysi henkilön aika huonossa kunnossa. Henkilöllä ei ollut evästä ollenkaan. Repussa oli vain kaksi jo härskiintynyttä tammukkaa. Henkilön jalat olivat hiertyneet pahoin. En tiedä, miten pojat olivat saaneet miehen houkuteltua kulkemaan osan matkaa. He joutuivat kantamaan häntä selässä. Mies oli kysellyt vähän väliä, onko vielä pitkä matka, mihin pojat olivat vastanneet, että ei ole ja yritä kävellä. Vähän matkaa vielä näin partio sai houkuteltua miehen eteenpäin.

Kun partio sitten saapui kadonnut mukanaan vartiolle, niin ensin saappaat pois jaloista sekä märät sukat. Jalat olivat hautuneet ja hiertyneet tosi huonoon kuntoon. Näillä jaloilla ei olisi enää pitkälle kävelty. Löydöstä tehtiin ilmoitus poliisille Sallaan. Me Suokkaan kanssa saatiin yöksi vartiointitehtävä. Siinä valvoessa katsoin pojan riutuneita kasvoja ja ajattelin, että voi poika parka mihin olet joutunut.

Sitten havahduin siihen, että sänky oli tyhjä ja poika oli menossa ulos. Minä perään, ja saatiin päivystäjän kanssa poika kiinni eteisessä. Vienola oli tuonut käsiraudat ja sanoin pojalle pitääkö sinut laittaa rautoihin sänkyyn. Poika sanoi, että hänellä on pissahätä. Sanoin, että minä lähden käyttämään sinua ulkona. Karkuun se ei olisi päässyt, sillä häntä piti koko matkan taluttaa ja tukea. Sanoin sitten, että sisälle siitä ja nukkumaan.

Aina kun sänky narahti oltiin heti pystyssä Suokkaan kanssa. Heikki sanoi, että nukkumaan siitä.
Aamulla kun mentiin kahville pojan kanssa, kello 07.30 alkoi kuulua helikopterin ääni. Poika säpsähti ja sanoi, että mikä tuo ääni on. Kyllä me se tiedettiin. Suokas sanoi, että niitä lentelee täällä, eikä siitä tarvitse välittää. Sitten tulivat lentäjät sisälle. Toinen heistä kysyi missä poika on. Suokas nyökkäsi poikaa kohti ja sanoi, että tuossa se on. Silloin pojalta alkoivat kyyneleet valua pitkin poskia, kun hänet taluttaen vietin helikopteriin. Pojan kasvot ovat jääneet pysyvästi mieleeni, eivätkä ne lähde koskaan pois.

Pekka Kimolin, 1965-66 sissikomppania, Lapin Rajavartiosto