Kohtalokas partio

Oli kevättalvi 1973. Saimme käskyn lähteä postipartioon. Kaverin nimeä en muista, mutta reitti oli Vartio- Kalkkoaivi -Vuoksuvaara-Karesuvanto-Vartio.

Partio tehtiin hiihtäen. Kaveri oli hyvä hiihtäjä ja jokien jäät kestivät vielä joissakin kohdin. Kun viimein päästiin Kalkkoaiviin tehtiin jako: kaveri lähtee yönselkään hiihtämään, tielle aamuautoon. Näin tehtiin. Kun kaveri palasi seuraavana yönä takaisin raskaan repun kanssa, posti ja muut tavarat tasattiin niin, että kaveri otti postin ja minä muut tuotavat.

Iltapäivällä lähdettiin hiihtämään kohti Munnikurkkiota. Hiihdettiin ja saavuttiin Adjahoaivin päähän, Korsajoen rantaan, kaveri kevyempänä lähti ensin yrittämään hämärässä joen yli mutta sauvat upposivat lumisohjoon ja kaverin oli palattava takaisin.

Minulla oli 30 metrin pituinen oma partionaru mukana ja kaveri lähti yrittämään uudesta kohdasta, mutta vaisto varoitti. Sanoin, että sidotaan partionaru ensin sinuun kiinni – ja sen jälkeen minuun. Näin tehtiin ja kaveri kevyempänä lähti yrittämään joen yli.

Päästyään noin 15 metriä rannasta hän huusi, että vettä tulee ladule. Kaveri pääsi kuin pääsikin yli. Sitten oli minun vuoroni ja lähdin kiertämään latua yläpuolen kautta vastarannalle. Yllättäen jää petti suksieni alla ja vajosin jokeen osittain jään alle. Virtaus oli melko kova, mutta kaveri sai partionarun sidottua koivuun kiinni. Välillä kävin pinnalla ja taas painuin veden alle. En muista, miten pääsin ylös vedestä.

Seuraava muistikuva oli, että kaveri yritti saada koivunnäreestä huohia irti ja kuivia koivunpökköjä palamaan, mutta ei siinä onnistunut. Oli yritettävä päästä eteenpäin kohti vartiota ja oltava koko ajan liikkessä. Se oli tuskien ja koettelemusten taival. Sukset takelsivat ja jäätyivät. Jossain vaiheessa minulta oli katkennut toinen sauva ja lopulta kaaduin lumeen. Sarkapuku ja muut vaatteet olivat jäätyneet ja matkanteko vain paheni.

Välillä makasin lumessa. Heräsin kaverin ravisteluun ja partionaru sidottiin uudestaan minuun kiinni. Kaveri lähti vetämään minua. Välillä kaaduin lumeen.

Tämä oli niin sanottu Golgatan tie. Muistikuvani loppumatkasta on hyvin hatara. Seuraava muistikuva on, että olin vartion saunassa lämpimän suihkun alla vaatteet päällä.

Sitten alkoi muisti vähitellen ja osittain palata. On vieläkin kohtia tästä partiosta joita en ole vieläkään muistanut, vaikka partiosta on jo kulunut 36 vuotta.

Tämä oli raskain niin henkisesti kuin fyysillisesti koviin partio. Tähän päättyi palvelukseni Lapin Rajavartiostossa vuonna 1973.

”Tumma on yö, tuuli viedä saa kyyneleeni pois”

Pekka Kimolin, 1965-66 sissikomppania, Lapin Rajavartiosto