Kolme karhua

Oli vuosi 1969 syksy, kun tämä tukikohtapartio suoritettiin. Tähän partioon tulivat ylirajajääkäri Heikki Suokas, rajajääkäri Pekka Kimolin ja radistina oli rajajääkäri Mauri Kiuru Ainijärven vartiolta sekä Kemihaaran vartiolta rajajääkäri Toivo tarvainen.

Valmistelut aloitettiin hyvissä ajoin. Kuukauden muonat punnittiin ja pakattiin ilmeisesti puulaatikkoon ja reppuihin. Painoa repuissa oli yli 30 kiloa miehen ja asuna oli maastopuvut. Meidät vietiin ensin autoilla Tulppioon, jossa sitten muonat reput ja aseet lastattiin veneeseen.

Heikki Suokas oli perämiehenä ja perämoottorin käyttäjänä, Kiuru oli keulassa merkin antajana ja minä keskellä. Suvannot ajettiin moottorilla, kun sitten saavuttiin voitinkönkäälle niin ensin mentiin
rantaan tutkimaan, mistä päästäisiin laskemaan köngäs alas.

Otettiin partionarut, jotka sidottiin veneen perään kiinni ja Suokas sitoi sestoimen veneen laitaan kiinni. Minä ja Kiuru oltiin naruineen jarrumiehinä.

Kuorma jouduttiin purkamaan venestä könkään yläpuolella ja sitten laskettiin partionaruilla ja sestoimen avulla tyhjä vene könkään alle. Ja sidottiin rantapuuhun kiinni. Sitten lähdettiin hakemaan reput , aseet ja muonalaatikko venelle. Viimein päästtin Kolsakoskelle, jossa mentiin rantaan. Alkoi kova kantourakka, kun kaikki
tavarat , reput ja muonat täytyi vielä kantaa majalle ensin
oli tosi korkea harju kiivettävänä. Lopulta kaikki tarvikkeet oli kannettu majalle.

Yöllä tuli rajajääkäri Toivo Tarvainen raskaan repun kanssa. Toiminta oli samanlaista kuin vartiolla päivystys. Partiot toimivat normaalisti, rajaosuutta oli yli 20 kilometriä Törmäojalta Korvatunturiin, ja partiot vuorokauden pituisia. Sekä tähystystehtävät Rannisvaarassa – kunnes yhtenä yönä, kun oltiin nukkumassa tuli ylikersantti Pauli Vienola ja vetäisi oven auki. Me silmät pyöreinä ja tukka osittain pystyssäunisena herättiin.

Vienola sanoi, että ammuin kolme karhua. Me ei tahdottu uskoa sitä. Sillä oli kyllä kädet veressä ja me sanomaan, että lintuja oot ampunu. Näytä käjet, minä sanoin ja me nuuskimaan verisiä käsiä kuin
vainukoirat.

Pauli sanoi, että totta on. Kahvit juotuamme lähdettiin kaatopaikale. Siellä oli rajajääkäri Ilmari Rovio ja Kenraali Veikko Koppisen antama koira Poku. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olen karhua nylkenyt ja nähnyt.

Kuukausi kului ja myös muonat. Meillä ei ollut kuin neljä palaa vanikkaa sekä yksi purkki säilykelihaa neljään mieheen. Oltiin jo oltu syömättä muistaakseni neljä vuorokautta, kun sitten lähdettiin paluumatkalle veneellä.

Kun päästiin voitinkönkäälle, joka nyt ylitettin joen pohjoispuolta pitkin. Minä siinä venettä vetäessä loihin sanomaan ääneen että ”olisipa nyt mustikkapiirakkaa ja kylmää maitoa” Oli hyvä, ettei Heikki Suokas lyönyt sestoimella. Joku siinä takana hyräili Volgan lauttureita. Suokas huusi lautturit vetäkää, naamat noessa ja partasena me vedettiin partionaruilla venettä ylös. Hessu ohjasi sestoimella, hiki valui pitkin naamaa. Se oli tosi kova urakka. Kun viimein sitten päästin könkään päälle, niin oli pakko pitää taukoa ja tupakkatauko.

Tämän jälkeen sitten saavuttiin Mettopaloon, missä Topi lähti poroaitaa pitkin kävelemään kohti Kemihaaraa. Ja me kohti Tulppiota, sinne päästyämme vedettiin vielä vene varastoon. En muista, haettiinko meidät vai käveltiinkö me vielä Ainijärvelle.

Kyllä ruokapöytään tuli tilaa, kun me istuttiin syömään, sillä savu ja hiki kyllä meissä haisi.

Pekka Kimolin

Sissikomppania 1965-66 Lapin Rajavartiosto