Mäntynäätä asusti partiomajassa rajavyöhykkeellä

Helmikuun 13. päivänä 1969 lähdin Virtaniemen rajavartioasemalta vartiopäällikön kanssa neljä vuorokautta kestävään rajapartioon. Siirtyminen toiminta-alueelle 40 km:n päähän tapahtui moottorikelkalla, toisen
partiomiehen ollessa hiihtohinauksessa.

Ensimmäinen yö vietettiin niin sanotussa Rautalammen partiomajassa. Maja sijaitsee rajavyöhykkeellä, aivan valtakunnanrajan läheisyydessä. Aamulla jatkoimme matkaa suksilla hiihtäen valtakunnan rajalinjan tuntumassa. Välillä pysähdyttiin pitämään kuulovartiota, ruokailtiin sekä yritimme narrata pilkkiongella ahvenia.

Iltapäivän hämärtyessä saavuimme Ahvenjärven kämpälle. Kyseisen kämpän ovat aikoinaan poromiehet rakentaneet, poroaitavahtia varten, jossa tämä yöpyi aidan tarkastusreissuillaan. Tätä samaista kämppää käyttävät myös rajapartiot yöpymiseen partiomatkoillaan.

Kämpän pihaan tullessa teimme sellaisen havainnon, että mäntynäätäkin on liikkunut ja vieraillut kämpän pihapiirissä. Sisällä totesimme, että onpa poroaitavahdin eväspaketille käynyt huonosti, koska on revitty hajalle.

Eväspaketti oli kämpän katossa keskellä huonetta riippumassa. Epäiltiin, että asialla on tainnut olla kärppä tai hiiret.

Poroaitavahdin eväspaketissa oli varastoituna kuivaa muonaa muun muassa näkkileipää, kauraryyniä ja sokeria. Asiaa ei sen enempää ihmetelty, vaan käytiin taloksi. Lämmitettiin kämppä, ruokailtiin ja pian tämän jälkeen lavitsalla uni meidät yllättikin.

Heräsin unestani aamuyöllä siihen, että jokin peto ulkona murisee ja kiertää kämppämme ympärillä. Hetken aikaa kuuntelin ja sitten herätin myös partiokaverini unesta kuuntelemaan kyseistä ääntä. Kuulemamme äänen perusteella tulimme siihen tulokseen, että kyseessä taitaakin olla mäntynäätä. Se on ilmeisesti kämpän lattian alla, jossa kiertää seinänviertä seuraten, eikä pääse sieltä poistumaan muuten kuin huoneen sisätilan kautta.

Kun laitoin taskulamppuun valon, niin silloin murina lakkasi. Kokemastamme herätyksestä piristyimme siinä määrin, että eipä enää unenpäästä saatu kiinni. Aamulla päivän valjettua ryhdyimme ottamaan selvää, mikä otus häiritsi yöuntamme.

Ensin suljettiin kämpästä huolellisesti kaikki mahdolliset ulospääsyaukot, venttiilit ja muut, mistä se on mahdollisesti tullut sisälle ja piiloutunut sitten lattian alle. Tämän jälkeen irrotettiin yksi lattialankuista pois paikoiltaan ja minä ryhdyin hakkaamaan voimakkaasti halolla lattiaa vasten pelottaakseeni kyseistä otusta esiin. Niinpä kyseinen otus mäntynäätä näyttäytyi joksi sitä epäiltiinkin, se kävi kurkistamassa avatusta lattia-aukosta.

Kun partiokaverini näki kyseisen otuksen, niin hän pelästyi sitä kovasti. Hän laittoi nahkaiset kintaat käteensä ja otti kirveen nousten lavitsalle seisomaan, ja tuumasi, että lyön tällä jos vain päälle hyökkää. Minä toimin paljain käsin hätyytellen otusta pois lattian alta. Niinpä otus syöksyi salamana ylös kämpän seinille, jonka jälkeen se syöksyi kohti katossa olevaa uuninpiipun aukkoa. Uunin päällä oli kattila josta pakenija ponnisti, kattilan vieriessä lattialle. Tämän jälkeen otus hyppäsi uuninpiippuun kiiveten kohti välivinttiä.

Uuninpiipun aukko oli sen verran ahdas, että otus ei siitä päässyt kyllin nopeasti välivintille. Minä syöksyin otukseen kiinni nopeasti, tartuin vasemmalla kädellä hännästä ja oikealla selästä. Otus oli tunkeutunut osaksi välivintin puolelle, vedin sen irti aukosta. Se ehti rääkäistä vain yhden kerran, kun löin sen pään alla olevaan uunin levyyn.

Toimittava oli kyllin nopeasti, sillä pahaa jälkeä tekee mäntynäätä, jos se pääsee puremaan. Kun olin saanut sen hengiltä, niin partiokaverikin vapautui sanoen, että erämaanlaki sanoo näin: ”yhdessä pyydystetty saalis on molempien yhteistä omaisuutta”. Niinpä sitten erämaan kämpässä selvitimme, että mikä on nykyisin mäntynäädän nahan myyntiarvo ja maksoin tästä hinnasta puolet hänelle. Sen jälkeen sain menetellä kuin omani kanssa. Laitoin otuksen hetkeksi riippumaan kämpän kattoon, poroaitavahdin revityn eväspaketin viereen.

Kun sitten saavuimme Virtaniemen rajavartioasemalle, niin laitoin kyseisen otuksen postipakettiin ja lähetin sen postin välityksellä Ylistaroon eläinten täyttäjälle saatesanoin: ”Laitetaan kuunteluasentoon luonnonkäyrälle männynoksalle”. Tämän otuksen täyttäminen onnistui mielestäni harvinaisen hyvin.

Tämä kyseinen otus mäntynäätä kulkeutui sittemmin mukanani länsirajalle Ylitorniolle. Otuksella, täytettynäkin oli minulle suuri tunnearvo. Eräs ylitorniolainen mieshenkilö nähdessään sen huoneeni kirjahyllyn päällä mieltyi siihen niin, että päättikin ostaa sen itselleen hinnalla millä hyvänsä.

10. lokakuuta 1973 näätä löysi uuden kodin ja omistajan Ylitorniolta Alkkulasta.

Arto Särkelä
Ylitornio


Särkelä on suorittanut varusmiespalveluksen Lapin rajavartiostossa 1965. Hän on työskennellyt rajavartijana 1967-1974 Ivalossa Virtaniemen rajavartioasemalla sekä Ylitorniolla.