Partio pimessä ja lumisessa metsässä

Partioon kuului ylirajajääkari Heikki Suokas ja rajajääkäri Pekka Kimolin.

Aamulla lähdettiin Ainijärven vartiolta kohti Härkätunturia, joka oli ensitavoitteena. Pakkasta oli 28-30 astetta ja lunta reisiin asti. Ei ollut minkäänlaista hankikeliä, suksien kanssa kahlaten välillä vaihdettiin aukasijaa.

Lukuun ottamatta pieniä tupakka- ja hengähdystaukoja matkanteko oli tosi raskasta ja hidasta, kunnes saavuttiin Härkätunturin eteläpuolelle poroaidan varteen. Väsymys ja nälkä alkoivat jo vaivata meitä ja matkaa oli vartiolta Murhavaaran kämpälle yli 18 kilometriä. Eväät olivat jäässä niin voit kuin säilykepurkitkin.

Vaikeudet alkoivat, koska kumpikaan meistä ei ollut ennen käynyt Murhavaarassa. Ei tunnettu maastoa ollenkaan, pimeys oli täydellinen ja oli vain luotettava kompassiin. Siinä pimeässä kiivettiin poroaidan yli taskulamppu hampaissa ja pudottiin syvään lumeen. Siitä kahlattiin suksille ja laskettiin reput suksien päläksille tauolle.

Sitten kaiveltiin reppuja ja jaettiin rusinapaketit. Minulla oli jäänyt edellisestä partiosta kauraryynejä pussiin. Otin pelkkiä ryynejä suuhun ja rusinoita perään sekä lunta kyytipojaksi.

Hessu sanoi, että eiköhän yritetä Murhavaaraan. Otettiin kartalta suunta kohti ylimmäisen Ikevaaran itäreunaa kohti. Nyt oli oltava tarkkana, että osutaan oikeaan suojuottiin. Oli varottava eri toten suksia, sillä lumen alla oli kaatuneita puita, matkan teko hidastui koko ajan.

Väsymys painoi ankarasti, kun viimein saavuttiin ylimmäisen Ikevaaran ja Värriötunturin väliseen solaan, jossa levähdettiin hetki ja tarkastettiin suunta. Meistä kumpikaan ei tiennyt missä on Murhavaaran kämppä. Näin jatkui raskas tarpominen syvässä lumessa ja matkaa oli vielä noin 4 kilometriä kämpälle.

Pimeässä ei tahdottu löytää kämppää millään. Meni useita tunteja etsiessä, kunnes Hessu huomasi kuusten välistä tumman siluetin näkyvän ja suuntasi sitä kohti kahlaten suksilla ja minä perässä. Silloin meiltä kummaltakin pääsi tahtomatta helpotuksen huokaus.

Hessu tempaisi kämpän oven auki ja taskulamppujen valossa työnnyttiin märkinä ja väsyneinä kämpään sisälle. Nurkassa oli puoliksi ruostunut kamina, mutta ei ollut kalikan kalikkaa. Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään puita taskulampun valossa.

Yhtään kuivunutta kuusta tai keloa ei löytynyt koko alueelta; oli vain tuoreita kuusia ja siellä täällä jokunen jäätynyt koivu. Sumeilematta koivun kaatoon. Minulla oli repun läpän alla 60 cm:n pituinen kaarisaha ja kirves.

Koivut karsittiin ja kannettiin rankoina kämpälle, sytykkeinä oli kuivia kuusen alaoksia. Vuolin niistä lastuja. Oja oli muutaman metrin päässä kämpästä. Hakkaamalla saatiin jäähän avanto ja vettä ruuan laittoa varten.

Aamulla

Seuraavana päivänä matka oli yli 16 kilometriä. Murhavaarasta päästyämme oli jo tutut maisemat. Menimme Saihovaaran kautta Variolle.

Tämä partio oli kovin ja raskain, mitä oli koskaan tehty. Edes jälkeenpäin yksikään partio ei ollut tehnyt vastaavaa partiota.

Näin totesi Ylirajajääkäri Evp Heikki Suokas, kun yhdessä muisteltiin tehtyjä partioreissuja.

Pekka Kimolin