Pettävällä hangella

Saatiin partiokäsky lähteä rajapartioon Reitillä Ainijärvi-Törmäoja-Saihovaara Papulampi-Saihovaara-Ainijärvi.Partio: rajajääkäri Pekka kimolin ja rajajääkäri Oiva Luosujärvi.

Kevät oli jo aika pitkällä, kun tämä partio tehtiin. Keli muuttui yllättäen huonoksi ja hanki alkoi
pettää. Päästyämme Törmäojalle aletiin miettiä , että miten jatkossa tehdään, kun keli muuttui näin huonoksi. Pitkin iltaa käytiin nuuskimassa säätä, jos alkaisi pakastaa.

Sää pysyi huonona ja hanki upotti isolta alalta. Ei auttanut muu kuin lähteä hiihtämään rajan vartta pitkin kohti Nuorttitunturia ja edelleen Saihovaaraan. Seuraavana aamuna lähdettiin yrittämään eteenpäin kohti Papulampea.

Matkaa oli yli 12 kilometriä ja liikkuminen hidastui koko ajan – kuului vain humahdus, kun lumi putosi alas suksien alta, maata myöten sukset kolahtelivat kiviin. Metri eteenpäin ja kaksi taaksepäin oli nyt vauhti, vaivoin päästiin hangelle, kun taas lumi humahti alas koko suksien pituudelta.

Jälki oli takana kuin olisi jollain telaketjukoneella kuljettu uraa pitkin. Viimein päästiin Pirunkurun pohjoisreunalle ja alkoi keinottelu, miten päästä kurun yli. Ei auttanut muu kuin mennä tamppaamalla rinne alas. Sukset painuivat syvälle lumeen. Ei auttanut muu kuin alkaa taas pakittaa ja yrittää päästä eteenpäin alas kuruun.

Hiki valui norona pitkin kasvoja, kun viimein päästiin kurun pohjalle, mutta miten päästään toista reunaa ylös. Tauon jälkeen lähdettiin yrittämään rinnettä ylös samalla tavalla kuin laskeutuessa. Lumi humahti alas joka askeleella, suksen kärjet olivat syvällä lumen sisällä.

Ponnistaen päästiin yhä ylemmäksi rinnettä. Kun viimein päästiin rinteen päälle oltiin ihan poikki ei auttanut muu kuin kaivaa rusinoita ja sokeria repusta suuhun. Meni hyvänlainen tovi kunnes virkistyttiin sen verran, että päästiin jatkamaan matkaa. Viimein päästtin Papulammen partiomajalle tosi väsyneinä.

Syönnin jälkeen ei unta tarvinut odottaa yöllä

Oli vähän jo pakastanut, kun aamulla herättiin, kämppä siivottiin ja kahvit juotuamme lähdettiin hiihtämään. Takaisin kun tultiin Pulkkatunturiin ja Pirunkuruun niin nähtiin eiliset jälkemme.

Ne olivat kuin jyrällä ajettuja, syvällä lumessa.

Jäljet kyllä olivat sitä luokaa, että ne näkyivät kauan.

Nyt keli oli vähän parempi, mutta upotti yhä.

Kun viimein päästiin Saihovaaraan niin uni tuli heti. En edes muista, missä vaiheessa me oltiin syöty aamulla. Kattila ja lautaset pöydällä kertoivat, että syöty oltiin.

Sen jälkeen kämppä siivottin ja lähdettiin hiihtämään Ainijärvelle.

Pekka Kimolin